|
Mediatiedote |
Artistit - PäätapahtumaFlegmaatikot (hiphop)
Flegmaatikot on tamperelainen rap-yhtye, johon kuuluvat Tiedemies, Spesialisti ja Leijona- mieli, joista kaksi viimeistä on lähtenyt soolouralle. Yhtye tuli tunnetuksi "Hallitse ja hajoita" ja "Mutsin luona" kappaleiden siivittämänä. Flegmaatikot hajosi vuonna 2002, mutta nykyään yhtye on taas kasassa.Flegmaatikoiden ensimmäinen julkaisu oli kesällä 1999 julkaistu Lyricalsumowrestlin. Tuolloin kokoonpano kantoi vielä nimeä Flegmatics ja sanoitukset olivat pääosin englanniksi.
Flegmaatikot julkaisee vuoden 2010 aikana kolmannen studioalbuminsa, joka kulkee työnimellä "Niin lähellä, mutta niin kaukana".
Timi Lexikon (rap/hiphop)
myspaceEsikoisalbuminsa, Vähät valitan, nyt keväällä julkaiseva mies on kypsynyt pinnan alla pitkään ja iskee nyt monivivahteisella hip-hopilla, jossa ei sorruta kliseisiin vaan mennään pintaa syvemmälle!
Piecemaker (rock)
www : myspaceVuonna 2005 olimme jo pari vuotta soittaneet progemetallia nimellä Reflected, kun musiikillinen intressi tekniseen musiikkiin ei tuntunut enää inspiroivan. Olimme puolentoista vuoden aikana saaneet vain kourallisen kappaleita aikeiseksi, joten sovimme bändikokouksesta lähikuppilassa.
Päätimme keskittyä kitaran- kaulojen tuijottelun sijaan musiikin tuomaan tunnelmaan ja asetimme tavoitteeksi tehdä asennetta uhkuvaa musiikkia, jonkalaista itsekin kuuntelisimme. Niinpä syntyi Piecemaker, jonka parissa olemme yhä täynnä ideoita ja energiaa.
2006 Julkaisimme ensimmäisen demomme Cave Canem, joka herätti ihmetystä retromaisella otteellaan ja arvosteltiin yläkanttiin. Cave Canem nähtiin myös Saundi -lehden 2007 pääsiäsen alla julkaistussa numerossa, jossa arvostelut olivat maireat.
2008 PM teki paljon keikkoja ja vuoden lopussa totesimme onnistuneemme maineen niittämisessä ainakin Tampereella. Vuoden lopussa julkaisimme EP:n Dead Serious, jonka kappale Hippie Gave Me A Note herätti erityistä huomiota "punk'n'roll" -meiningillään.
Insane Affection (grunge/rock/metal)
www : myspaceIn 1998 Opa and Pesu started jamming together in their school’s band band club and they even played a few gigs. After a few years, in 2002 the others met Mr.Jones and the three guys started to play together. A little later they became a band and started to call themselves Opiate’ and recorded their first demo in 2005. After a long and painful consideration they decided to change the name to Insane Affection. In May 2007 the band recorded their second demo in Helsinki. Now in 2009 band recorded their debut album and it was released in december.
All the members have a hunger for more, and they love music more than anything. New ideas are developed daily and they all want to get better, faster, stronger…. So stay tuned, this band is going INSANE!
Street Lips (Glam/Sleaze/80´s/Rock)
myspace
After the fall of Soviet Union the majestic men of Street Lips went to find the lost city of Atlantis. In 2004 they successfully located Atlantis, but because of the beauty and the greatness of Atlantis their sixth member Holy Diver stayed there as THE emperor. Street Lips never revealed the location of Atlantis.
The meaning of life became clear to them. They would have to form a Glam/Sleaze/80´s/Rock-band. And they did! This shit is as real as the pyramids in Bosnia, so make the effort to become the biggest fan of Street Lips just because you can.
Threathold (metal)
myspaceThreatHold is a Metalcore / Metal / Hard Rock band from Virrat. Band was founded by Oskar Solja and Roope Nieminen. There has been lot of changes on line-up, but nowdays they been having same group for a long time. What you can expect from band, that is coming from middle of nowhere?
Artistit - JatkoklubiMolemminpuolisen ihailun kerho (soul/jazz/hiphop)
myspaceMIK: on kahdesta Virroilla opiskelevasta nuoresta koostuva soul/jazz/hiphop vaikutteinen kokoonpano. Esikoislevyn teema sijoittuu 40-luvulle, hikisiin kapakkoihin, murhaan ja kauniiseen naiseen. Kuumaa jazz/soul-soundia, puhemusiikilla höystettynä siis luvassa... "Savuinen yökerho paheineen kutsuu varomattoman sisäänsä. Viskilasin ontto kilahdus ja vaeltelevat katseet ympäröivät hiljaisen pianonsoiton. Syy on intohimojen vankina, kuten heikko mies viekkaan naisen käsissä."
Les Miserables (hiphop)
Les Miserables on mc Antti T:n ja tuottaja MJP:n muodostama keskivertoa kurjempi hiphop-yhtye. Les Miserablesin tunnistettavan kurja saundi muodostuu muovisista syntikkasaundeista, mielikuvituksettomista rytmeistä ja muka-nokkelista "riimeistä". Tämä tuore yhtye on näkemisen välttämisen arvoinen.
|
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |





Flegmaatikot on tamperelainen rap-yhtye, johon kuuluvat Tiedemies, Spesialisti ja Leijona- mieli, joista kaksi viimeistä on lähtenyt soolouralle. Yhtye tuli tunnetuksi "Hallitse ja hajoita" ja "Mutsin luona" kappaleiden siivittämänä. Flegmaatikot hajosi vuonna 2002, mutta nykyään yhtye on taas kasassa.





